Lohtu Akatemian koulutukset
Sertifioitu kuolindoulakoulutus
Noin puolen vuoden verkkokoulutus, joka antaa valmiudet toimia asiantuntevana ja inhimillisenä tukena kuoleman lähestyessä, sen valmisteluissa ja sitä ympäröivissä käytännön asioissa.

Kuolindoulakoulutus on kuuden kuukauden verkkokoulutus, joka antaa valmiudet toimia ihmisen rinnalla elämän loppuvaiheessa. Koulutus kattaa kuolindoulan roolin ja ammatilliset taidot, turvallisen vuorovaikutuksen, läheisten kohtaamisen sekä oman jaksamisen suojaamisen.
Opiskelet kokonaan verkossa ja tapaat ryhmääsi säännöllisesti Teamsissä – lähelläsi on koko ajan sekä kouluttajat että muut opiskelijat.
Kenelle koulutus on tarkoitettu?
Koulutukseen voi tulla monesta suunnasta – tärkeintä on kutsumus.
Ihmisenä ihmiselle
Haluat olla läsnä toisen ihmisen elämän loppuvaiheessa ja tukena läheisille.
Ammatillisesti syventävälle
Syvennät jo olemassa olevaa osaamistasi esimerkiksi hoiva- tai sote-alalla.
Ammatinvaihtajalle
Haluat valmentautua kokonaan uuteen, merkitykselliseen ammattiin.
Sisältö
Mitä koulutus sisältää?
01Roolit, kuolema ja tunteet
- Kuolindoulan roolin määrittely ja rajat
- Kuoleman biologia ja eri vaiheet
- Oman suhtautumisen tunnistaminen
- Läheisten kanssa toimiminen
- Kuolevan elämän loppuvaiheen tukeminen
02Kulttuurit, perhe ja omaiset
- Eri kulttuurien kuolemakäsitykset
- Perheen ja läheisten kohtaaminen
- Erilaiset perhetilanteet ja niiden huomiointi
03Käytännöt, asiakirjat ja hautajaiset
- Hautajaisjärjestelyjen perusteet
- Tärkeimmät asiakirjat ja niiden merkitys
- Yhteistyö hautaustoimiston kanssa
04Keholliset ja hengelliset ulottuvuudet
- Kehon muutokset kuoleman lähestyessä
- Hengelliset ja eksistentiaaliset kysymykset
- Läsnäolon ja kosketuksen merkitys
05Lemmikki, suru ja seuranta
- Lemmikkien huomiointi saattohoidossa
- Surun eri vaiheet ja niiden tukeminen
- Seuranta kuoleman jälkeen
06Työnohjaus ja oma jaksaminen
- Oman jaksamisen suojaaminen
- Työnohjauksen merkitys ja käytännöt
- Vertaistuki ja yhteisö
Sisältöä syvennetään koulutuksen lopputyönä tehtävän tapaustyön ja kirjallisten harjoitusten kautta.
Kokemuksia koulutuksesta
Arviot Googlessa.
Kuolindoulan koulutus antoi minulle kaipaamaani tietoa, ymmärrystä ja valmiuksia kuoleman kohtaamiseen. Tiedän, että kykenen nyt kulkemaan kuolevan ja surevan rinnalla paremmilla taidoilla ja tunteilla kuin aiemmin. Kuoleman puheeksiottaminen ja siitä puhuminen on koulutuksen myötä luontevaa, mitä myös toivoin koulutukselta. Tabu poistui tältä osin. Suunnitelmissa on toimia jatkossa sivutoimisesti kuolindoulana. Kiitos, Lohtu!
Kuolindoulakoulutus oli mieltä avaava kokemus, joka antoi sekä uutta, konkreettista tietoa ja osaamista että laittoi ajatushyrrän pyörimään. Muutti elämäni aivan täysin.
Kuolindoulakoulutus oli moniammatillisten asiantuntijoiden ja kokemuspohjaisten henkilöiden silmiä avartava ja omia tuntemuksia pintaan tuova kokemus. Sain uusia tapoja kuunnella, keskustella ja olla vain hiljaa, aistien läsnäolon. Käytännöntietoa ja tiedostamista, mitkä ovat vain ammattilaisten suoritettavia toimenpiteitä, ottaen Suomen lain huomioon.
Koulutuksen sisältö oli erittäin hyvin rakennettu, sillä se oli sisällöltään monipuolinen ja kattava. Uutta tietoa tuli paljon ja koulutus tehtävineen haastoi opiskelijaa pysähtymään ja pohtimaan.
Koulutukset ovat olleet laadukkaita, opiskelijoiden kokemukset lämpimästi huomioon ottavia, erittäin osuvia ja tarpeellisia. Vaikka aiemminkin puhuin kuolemaa, koulutus vahvisti rohkeuttani eksponentiaalisesti. Vahva suositus!
Synnytysdoulan ja tunnevyöhyketerapeutin töissä olen huomannut, että kuolema puhututtaa usein ja siihen liittyvät voimakkaat tunteet. Kuolindoulan koulutus antoi paljon tietoa ja työkaluja. Myös henkilökohtaisesti koulutuksen myötä kohtasin kuolema aiheena paljon syvemmin ja erilaisilta näkökulmilta. Se auttoi minua kasvaman niin ammatillisesti kuin valmistautumaan läheisten kuolemaan. Koulutuksella on selkeä rakenne.
Hyvä koulutus ja sisältö! Olen oppinut paljon uusia asioita ja heittäytynyt tehtäviin joihin en olisi ennen edes uskaltanut. Kouluttajat ihania ja asiallisia! Suosittelen kaikille joita kuolindoulan tehtävät kiinnostaa!
Kuolindoula koulutuksen kävin. Koulutus oli muuten hyvä mutta kaipasin asiantuntioiden koulutusta miten kohtaan asiakkaan tai omaisen. Koulutus kaipaa vielä vähän hiomista että siinä oppii mitä doulan työhän kuuluvat asiat.
Kuolindoula koulutus oli minulle alku uuteen ajanjaksoon elämässäni. Se antoi minulle varmistuksen olevani oikealla polulla. Koulutus oli upea kokonaisuus sisältäen monia eri ammattikunnan edustajia kertomassa kuolemaan liittyvistä asioista. Suosittelen tätä jokaiselle, vaikka ei työkseen sitä koskaan tulisi tekemään.
Olin tyytyväinen kouluukseen ja olen voinut hyödyntää sitä lähihoitajan työssäni konkreettisesti.
Videot
Aikataulu
Tulevat koulutukset
Valitse sinulle sopiva ajankohta. Kaikki koulutukset toteutetaan verkossa.
Koulutus järjestetään 5–6 kertaa vuodessa.
Ilmoittautuminen
Varaa paikkasi koulutuksesta
Täytä ilmoittautumislomake – varmistamme paikkasi 1–2 arkipäivässä.
2 015 €alv 0 %
Maksutapa
Hintaan sisältyy
- 6 kuukauden verkkokoulutus
- Opiskele omaan tahtiin, vain muutama kiinteä Teams-tapaaminen
- Virallinen Kuolindoula-todistus
- Perheystävällinen aikataulu
Paikat on rajattu enintään 14 opiskelijaan per kurssi. Peruutus on maksuton 14 vrk ennen aloitusta.
Ilmoittautumisesi ei ole sitova. Olemme sinuun yhteydessä varauksen vahvistamiseksi.